Kun hoito ei toimi, omaisen vaihtoehdoiksi jäävät muistutukset ja kantelut – mutta järjestelmän keinot ovat hitaita tilanteissa, joissa apua tarvittaisiin heti.
Vanhuksella ei ole oikeusturvaa silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Läheisenä ja myöhemmin omaishoitajana olen havainnoinut pitkään hoivakoteja, julkista kotihoitoa ja intervallihoitoa.
Jos hoito ei toimi, vaihtoehdoksi jää usein: yrittää saada asia kuntoon siellä, missä hoito tapahtuu, mutta jos palaute ei johda muutokseen, seuraavaksi jää muistutus, lopulta kantelu tai poistuminen, jos siihen pystyy.
Käytännössä tämä tarkoittaa yhteydenottoa valvovaan viranomaiseen. Mutta mitä se auttaa, jos käsittely kestää kuukausia tai vuodenkin? Kaikilla ei ole sitä aikaa. Jokainen viivästys tuntuu arjessa.
Kun ongelma syntyy, sen pitäisi olla ratkaistavissa siinä hetkessä. On tilanteita, joissa hoidon puute on ilmeinen, mutta asia ei etene. Toimintaa ei muuteta, vaikka ongelma on tiedossa. Vaihtoehdot ovat vähissä.
Pahimmillaan asian esiin ottaminen jopa heikentää tilannetta. Sen sijaan että asiaa korjattaisiin, huomio siirtyy omaisen toimintaan. Tämä voi näkyä myös kirjauksissa ja vaikuttaa siihen, miten tilannetta myöhemmin ymmärretään.
Omavalvonnan pitäisi toimia juuri näissä tilanteissa. Liian usein se ei kuitenkaan toimi, ei yksikön tasolla eikä hyvinvointialueella. Olen huomannut, että yksi syy tähän on oppimiskulttuurin puute. Virheitä ei nähdä osana toimintakulttuuria vaan yksittäisen ihmisen epäonnistumisena, ja liian usein ne jäävät käsittelemättä ja toistuvat.
Tässä tilanteessa ainoaksi keinoksi jää usein muistutus, mutta vastaukset ovat usein sanahelinää ja aikaa on kulunut jo kuukausia. Seuraava askel on kantelu.
Ja vaikka asia käsiteltäisiin, lopputuloksena on usein huomautus – sellainen, jolla ei ole käytännön vaikutusta hoitoon. Aikaa on voinut kulua 6–12 kuukautta ja silloin herää kysymys, mihin se lopulta vaikuttaa.
Samaan aikaan arki jatkuu. Tai pahimmillaan ei jatku niin kuin pitäisi.
Läheisenä ja omaishoitajana olen joutunut tilanteisiin, joissa:
– ongelma on todellinen
– vaikutukset ovat välittömiä
– mutta keinot ovat hitaita ja jälkikäteisiä
Tämä johti lopulta siihen, että jouduin joko ottamaan läheiseni pois hoivakodista tai tekemään asioita itse, jotta hoito toteutui.
Tiedän, etten ole tässä yksin. Olen nähnyt ja kuullut saman toistuvan monen muunkin kokemuksissa.
Tämä ei ole yksittäinen kokemus. Tämä on rakenteellinen ongelma.
Järjestelmä tarjoaa oikeusturvaa – mutta ei silloin, kun sitä eniten tarvitaan.